Syanidia ja someraivoa

Mietin pitkään kirjoittaisinko tästä aiheesta. Päätin kuitenkin kirjoittaa, sillä tavalla tai toisella aihe koskettaa meitä kaikkia. Ainakin luulisin, että suurin osa meistä kohtaa toisinaan negatiivisuutta, ilkeyttä, ehkä kateuttakin. Se ei välttämättä tule vastaan somessa vaan sen voi kohdata muuallakin: kotona, töissä, koulussa, liikenteessä. Somessa raivo tuntuu kuitenkin repeävän erityisen herkästi, ja sen voima etenee räjähtävän tulipalon lailla, hurjaa vauhtia ja todella voimakkaana. Tutkitaan sitä hiukan, ihmetellään yhdessä. Kerron teille pienen salaisuuden, minä nimittäin aiheutin someraivon!

Kun miettii muiden ilkeilyä itseä kohtaan, mieleen saattaa tulla joitain eeppisiä tapauksia, jolloin toisen ilkeys on hätkähdyttänyt. Ohhoh! En minä ainakaan tuollaista odottanut! En odottanut ainakaan sitä, että suuren kuorma-auton kuljettaja, jolla oli väistämisvelvollisuus vähät välittäisi liikennesäännöistä ja kiilaisi eteeni, näyttäen vielä perään keskimmäistä sormeaan. Mieleen tuo tapaus on kuitenkin jäänyt, ja taisipa leukani loksahtaa tuolloin ihmetyksestä auki. En myöskään odottanut muutamia hätkähdyttäviä ulostuloja, joita tietyt ihmiset ovat minulle elämässäni tarjoilleet, päästelleen hiukan höyryjä sisällään kiehuvasta syanidipadasta.

Palataan vielä siihen someraivoon. Raivo liittyy läheisesti blogin kuvaan, ja siinä näkyvään kirjaan. Olipa muuten mukava nähdä kirjani paikallisessa kirjakaupassa, kivijalka- sellaisessa! Ei nimittäin ole mitenkään itsestään selvää, että oma kirja pääsee kirjakauppaan myyntiin. Kaikkeahan voi tilata netistä, mutta yleensä kivijalkakirjakauppojen ja markettien rajattuun valikoimaan pääsevät bestsellerit ja muut kirjat joiden myyvyydestä on vahvaa näyttöä. Someraivon sain aikaiseksi postaamalla lyhyen huumoripitoisen otteen kirjastani, minnekäs muualle kuin someen. Aluksi muutama lukija tykkäsi tekstistä, ehkä peukutti ja nauroi. Jonkin ajan päästä tuli kuitenkin vihainen kommentti, ja toinenkin. Ja kolmas.

Ilmeisesti huumori ei uponnut. Aluksi vastasin ystävällisesti ja lähetin vihaajille sydämiä. Lopulta poistin postauksen. Täytyi todeta, että nyt ei mennyt kuin Strömsössä. Teinkö virhearvion vai olivatko ihmiset kohtuuttomia? Ehkä kirjan lyhyt pätkä ei auennut heille kunnolla ilman kontekstia, eli pidemmän pätkän lukemista? Mikä meni pieleen? Oma käytäntöni on se, että jos jokin toisen postauksessa ärsyttää, jätän kommentoimatta. Osallistun keskusteluun vain positiivisuudella, jos jokin ei miellytä niin ohitan sen.

Nyt seuraa kysymys, johon harmaat aivosolut pyrkivät löytämään ratkaisun. Se on: MIKSI? Silloin jos joku reagoi ilkeydellä, ainakin itse pyrin löytämään asialle loogisen selityksen. Aiheutinko minä asian? Olisi kiva saada vastaus: tämä henkilö toimii näin koska… Itseään on kuitenkin turha kiusata liikaa, sillä usein loogista selitystä ei ole. Yksi mahdollinen selitys on tietysti vanha kunnon kateus. Tämä myrkynvihreä tunne saa taatusti aikaan sellaisia fiiliksiä, että omista sanoista ja teoista tulee tulikivenkatkuisia. En todellakaan ole immuuni tälle tunteelle, sillä ainahan on heitä joilla pyyhkii itseä paremmin. Omaa luonnetta kannattaa kuitenkin kasvattaa, ja jotain ihmisen henkisestä kypsyydestä kertookin se, kuinka helposti on tunteidensa riepoteltavana, ja kuinka herkästi ikävät tunteet johtavat ikäviin tekoihin. Negistelyä kannattaa vähän tutkailla ja pohdiskella mistä omat ikävät fiilikset johtuvat. Omaa kateutta ja katkeruutta kannattaa haastaa.

Kaivellaan kateutta hiukan lisää. Kelle olemme tyypillisesti kateellisia? Sellaiselleko henkilölle, jolle pyyhkii älyttömän hyvin, sanotaan nyt vaikka Taylor Swiftille tai Sanna Marinille? Siinäpä kaksi itseäni nuorempaa, nätimpää, rikkaampaa ja suositumpaa leidiä. Vai onko helpompaa kadehtia henkilöä, jonka ehkä tunnen? Jotakuta, jonka kanssa olemme olleet vaikkapa samassa koulussa tai työpaikassa, mutta joka on onnistunut sittemmin saavuttamaan asioita, joita minä en ole? Kateutta ei kannata päästää liian helpolla. Sen sijaan tuo tunne voi jopa motivoida. Vielä minäkin saavutan jotain! Totuushan on se, että aika harva meistä saa asioita ilmaiseksi, ja todennäköisesti kateuden kohde on tehnyt hirmuisesti duunia saavuttaakseen jotain, mitä ikinä se sitten onkaan. Itseltään kannattaa kysyä kuinka paljon on valmis panostamaan asioihin, jotta kehitystä voi tapahtua. Anna kateutesi kohteelle sydän ja peukku, eikä mikään myöskään estä kysymästä: miten sinä tuon oikein teit?

Kannattaa hyväksyä, ettei selitystä ilkeydelle ja pahuudelle aina ole. Ei ole loogista selitystä Venäjän hyökkäyssodalle Ukrainassa, ei selitystä maailman epäreiluudelle, sillä epäreiluuttahan riittää. Miksi naapurin jouluvalot hohtavat kirkkaammin kuin omat? Miksi oma terveys petti? Miksi toisen lähtökohdat ovat paremmat kuin itsellä? Maailma ei ole täydellinen. Sitä en ole myöskään minä itse eikä oma elämäni. Ilkeilijöitä ja vihaajia tulee väkisinkin aina joskus vastaan. Oma lähipiiri kannattaa rakentaa kuitenkin sellaiseksi, että saa olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka lisäävät omia energiavarastoja sen sijaan että toimisivat energiavampyyreinä. Hyville ihmisille on helppo avautua jos kohtaa ilkeyttä, ja onneksi ystävät tukevat. Osaavat sanoa, ettei tuo johdu sinusta vaan toinen teki nyt väärin.

Someraivoa ihmetellessä muistuu mieleen vanha viisaus koskien mielipiteitä ja persläpiä. Jokaisella sellaiset on, ja molemmat myös tuntuvat löytävän tiensä esimerkiksi nettikeskusteluihin. Totuus niistä kuitenkin löytyy harvoin. Mietipä mistä muualta löytyy yhtä monta asiantuntijaa ja erikoislääkäriä, kuin minkä tahansa keskustelun kommenteista? Tekisitkö päätöksiä vaikkapa terveyttäsi koskien näiden “asiantuntijoiden” ehdotusten pohjalta? Jokin kumma vimma, digitaalinen liskoaivo, pistää meidät lisäämään soppaan oman pers… siis mielipiteemme. Ja toisaalta, onhan riidankylväminen ja ilkeiden kommenttien viljely myös trollien viihdettä. Siksi someraivo ja ehkä moni muukin raivo kannattaa jättää ihan omaan arvoonsa. Ainakaan ei kannata alentua sen tasolle. Haters gonna hate.

Vanha viisaus sanoo, ettei kynttiläänsä kannata polttaa vakan alla. Älä siis anna ilkeilijöiden himmentää tähtesi loistoa, vaan anna mennä, you got this!

Laitetaan vielä lopuksi kuva iloisesta ihmisestä, joka on juuri löytänyt oman kirjansa kirjakaupasta. Jihuu! :)

Photos: Maria Burrow