Kulkurin elämää

Dekkarikauteni on jatkunut ties kuinka pitkään. Olen nauttinut dekkareita monessa eri muodossa: lukemalla, katsomalla ja kirjoittamalla. Päässäni on pyörinyt jatkuva dekkarikone, olen suunnitellut murhia ja miettinyt niiden motiiveja. Kunnes yks kaks aloin kuunnella lähinnä elämänkerrallisia tositarinoita. Kiinnostuksen kohteet vaihtuvat kausittain. Toki dekkareiden kirjoittamista jatkan yhä, mutta välillä tietokirjat imaisevat mukaansa: tämä henkilö on ihan oikeasti kokenut tämän!

Tietokirjat ovat parhaillaan kiinnostavia ja yleissivistäviä. Niiden aiheista voi oppia uusia asioita, sekä ehkä jotain myös ihmisluonnosta. Yksi lukemisen arvoinen kirja on ‘Positiivinen - Minä ja HIV’, jonka ovat kirjoittaneet Mervi Pakka ja Mirkka Torikka (Gummerus, 2025). Positiivinen kuvaa yhtäläisesti Mervin HIV-testin tulosta, kuin hänen elämänasennettaankin. Uskomatonta mistä kaikesta tämä sitkeä sissi onkaan selvinnyt. Lisäksi kirja lisäsi ainakin omaa HIV -tietouttani, sekä ymmärrystä siitä käsittämättömästä stigman määrästä mikä tähän sairauteen liittyy.

Naiskulkureiden ja asunnottomien tarinoita olen lukenut mm. kirjoissa ‘Nainen asemalla’ sekä ‘Laukku-Leena’. Näihin hämmästyttäviin elämäntarinoihin liittyy hurjissa pakkasissa taivasalla vietettyjä öitä, kurjia kohtaloita ja kuten arvata saattaa, mielenterveydellisiä haasteita. Tuntuu käsittämättömältä että niinkin kylmässä maassa kuin Suomessa joku ei ottaisi vastaan asuntoa jos sellaista tarjotaan. Silti heitäkin, jotka näin valitsevat, on olemassa.

Vaikka tällaiset tarinat ovat usein surullisia, niissä on kuitenkin mukana myös hyviä hetkiä ja huumorin pilkahduksia. Sen verran kulkurisielua lienee minussakin, että olen nauttinnut saadessani parin kirjan verran hypätä näiden naiskulkurien matkaan tarkkailemaan elämää tien päällä. Vaikken itse ole koskaan ollut koditon, on ulkomailla tullut seikkailtua vuosien ajan, maisemien ja osoitteiden vaihtuessa tiuhaan tahtiin. Se oli elämää josta nautin parikymppisenä. Näin neljän kympin paremmalla puolella sen sijaan tunnen syvää kiitollisuutta siitä, että saan alkaa nukkumaan illalla omassa sängyssä, ikiomassa kodissa. Ei tarvitse lähteä mihinkään.

Olen havainnut yhden miinuspuolen, joka liittyy joihinkin tietokirjoihin - niiden nimiä tässä kuitenkaan mainitsematta. Lukiessa tai kuunnellessa tuntuu, että tarinaa on ollut sen verran niukasti, että sitä on jatkettu kertomalla ummet ja lammet milloin mistäkin. Kirjaan yleensä tarttuu sen vuoksi, että henkilö ja hänen tarinansa kiinnostaa. Mutta jos itse tarina hukkuu tietoon ja faktoihin, jotka ehkä kaukaisesti liittyvät itse henkilöön ja hänen tarinaansa, alkaa sellainen teos helposti puuduttaa. Tämän vuoksi joitain tietokirjoja on jäänyt minulta kesken.

Luulenpa, että tietokirjakauteni jatkuu vielä ainakin jonkin aikaa. Törmään kuitenkin yhä uudelleen samaan ongelmaan: too many books, too little time. Kiinnostavia kirjoja on aivan liian monta, ja lukujono kasvaa suuremmaksi kuin mitä ehtii lukea tai kuunnella. Ehkä tämä on kuitenkin positiivinen ongelma. Säälihän se olisi jos kiinnostvat kirjat alkaisivat loppua kesken. Niin ei taida onneksi käydä.

Ihanaa lukukevättä itse kullekin! <3

Photo: Andrew Peluco (Unsplash)