Kirjoitusvinkit

Nyt on saatu nauttia hiihtolomasta ja kauniista pakkaspäivistä. Vaikka kuva ei sinällään liity blogin tämänkertaiseen aiheeseen, jaettakoon nyt samalla hiukan pakkaspäivän upeutta!

Ja sitten itse aiheeseen. Kirjoitusvinkkejä löytyy monenmoisia. Alla oleva listaus ei suinkaan ole kaikenkattava, eivätkä omat vinkkini välttämättä toimi kaikilla, mutta ne toimivat minulla. Jaan omat hyväksi havaitsemani tavat tuottaa tekstiä - ehkäpä niistä hyötyy myös joku muu. Mukavia kirjoitushetkiä!

  1. Moni suosittelee suunnittelemaan tekstejä mind mapin tai jopa Excelin avulla, ainakin pitempiin projekteihin kuten vaikkapa kirjan kirjoittamiseen liittyen. Minä sen sijaan annan vain mennä, ilman suurempaa Master Plania. Ajatusten virtaa voi aina editoida jälkikäteen.

  2. Muistiinpanot ovat tärkeitä. Jos muistisi on samaa luokkaa kuin minun ja kultakalan, eli noin kolme sekuntia, muistiinpano kannattaa kirjoittaa ylös sillä sekunnilla kun se putkahtaa päähän. Muuten sen unohtaa, muistaen vain että kyseessä oli oikea kuningasidea. Omia muistiinpanojani löytyy käsin raapustettuna kalenterin reunasta, sekä puhelimen muistiinpanosovelluksesta, josta ne saa kätevästi lähetettyä itselleen sähköpostitse. Jos energiatasot eivät salli läppärillä naputtelua, olen kirjoittanut välillä pitempiäkin tekstejä kännykän muistiinpanoihin, esimerkiksi sängyllä maaten. Toimii!

  3. Sanavalinnat. Jos oma teksti tuntuu jotenkin tylsältä ja tarvitsee elävöittämistä, mieti toistuvatko samat sanat turhan monta kertaa. Jännittäviä vaihtoehtoja löytyy esimerkiksi netin synonyymikoneista. Välillä yksittäinen tarkkaan mietitty sana voi lisätä oleellisesti tekstiin hauskuutta, elävyyttä ja oivaltavuutta.

  4. Usein sanotaan, että pitäisi kirjoittaa joka päivä. Mielestäni tämä luo kirjoittajalle turhia paineita. Omassa elämässäni on paljon muutakin kuin kirjoittaminen. Yleensä en ehdi enkä jaksa kirjoittaa päivittäin. En myöskään ole yksi niistä harvoista ja onnekkaista, jotka tienaavat leipänsä kirjoittamalla. Korkeintaan olen kirjoittamisella tienannut pikkuruisen kovan leivänkannikan verran ja eihän sillä elä. Suoraan sanottuna en ole edes ihan varma olenko loputtoman luovuuden kaivo, josta voisi ammentaa luovaa kirjoittamista työpäivän verran päivässä. Elämässäni on ollut pitkiäkin jaksoja, jolloin en ole kirjoittanut. Toisaalta on ollut myös kausia jolloin olen hakannut näppäimistöä inspiraation vallassa päivittäin. Summa summarum, kirjoita silloin kun hyvältä tuntuu. Välillä pieni itsensä patistaminen voi kuitenkin auttaa.

  5. Tämä ei ehkä ole niinkään vinkki, vaan toteamus: Jos pystyy kirjoittamaan, ei elämässä kaikki voi olla hirveän huonosti. Jos asiat ovat huonosti, kykenen kirjoittamaan korkeintaan muutaman sanan muistiinpanoihin: “huonosti menee”, tai “paska fiilis”. Luovuus on stressin vastakohta, joten stressitasojen ja fyysisen hyvinvoinnin ollessa huonossa jamassa ainakaan minä en kykene luovuuteen. Jos luovuutta löytyy, voi ihminen todeta: “huonomminkin voisi mennä” tai “elämässäni on nyt tilaa luovuudelle” tai jopa “nyt menee hyvin!”.

  6. Älä rajoita itseäsi. Tämä vinkki toimii niin kirjoittaessa kuin muillakin elämän osa-alueilla. Turhat ennakkoluulot pystyttävät tarpeettomia raja-aitoja luovuuden tielle. Olen itsekin suhtautunut hiukan epäluuloisesti esimerkiksi blogin kirjoittamista ja lyriikkaa kohtaan. Kannattaa pohdiskella syvemmin mistä ennakkoluulot johtuvat ja voisiko niiden ylitse päästä. Saatat avata itsellesi aivan uusia ovia.

  7. Mistä niitä ideoita sitten tulee? Mistä löytää inspiraation lähteen? Itselläni parhaana ajatushautomona toimii raitis ulkoilma. Kävely metsässä tai hiihtolenkki meren jäällä on oivallinen ideageneraattori. Joskus ajatukset vaeltavat sopivasti myös autolla ajaessa. Sen verran on kuitenkin hyvä pysyä mukana todellisuudessa, ettei aja edessä ajavan auton perään. Muistiinpanovälineet kannattaa olla mukana aina, sillä koskaan ei tiedä missä hyvä idea putkahtaa mieleen.

  8. Kirjoitusoppaat. Epäilen vahvasti löytyykö sellaista kirjoittajaa tai kirjailijaa, joka olisi kaikin puolin niin valmis ja oppinut, ettei voisi oppia muilta mitään uutta.

  9. Verkostoidu. Ideoita ja inspiraatiota, vertaistuesta ja palautteesta puhumattakaan tulee parhaiten muilta kirjoittajilta. Heitä löytyy esimerkiksi kirjoituskursseilta ja erilaisista netistä löytyvistä ryhmistä.

  10. Miten päästä alkuun? Jos aloittaminen tuottaa tuskaa ja tyhjä paperi kammoksuttaa, voi avuksi ottaa jonkin kirjoitusharjoituksen. Niitä löytyy kirjoitusoppaista ja netistä pilvin pimein. Kun alkuun on päässyt, loppu sujuu helpommin. Lopuksi aloituksen voi pyyhkiä tekstistä pois. Näin tapahtuu todennäköisesti joka tapauksessa, olipa aloituksessa hyödynnetty jotain harjoitusta tai ei. Lopullinen teksti on usein kirjoitettu lähes kokonaan uudelleen, näin koen asianlaidan olevan ainakin pidempien projektien kohdalla.

Photo: Maria Burrow

Edellinen
Edellinen

Ämpärilista

Seuraava
Seuraava

Tekoälyrunoutta