KonMaria

Olen aina ollut kohtuullisen järjestelmällinen ihminen. Jo lapsena pidin huoneeni järjestelemisestä. Rakastin järjestyksen vaihtamista, huoneeni muuttoa toiseen huoneeseen sekä kaikkien omistamieni tavaroiden inventaariota. Järjestelmällisyydestä on ollut hyötyä lapsuuden jälkeenkin, esimerkiksi koulussa ja työelämässä. On melkeinpä ironista, että olen joutunut joustamaan periaatteistani nyt kun perheeseeni kuuluu 5 ihmistä - ja sanottakoon etteivät kaikki perheenjäsenet ole aivan yhtä siistejä kuin minä. Suurperheen sotkuisesta huushollista huolimatta sisälläni asuu tiukassa “siivouksen Sibelius” (tämän käsitteen opin Aku Ankasta). Kun siivousvimma joskus iskee, silloin minua ei pidättele mikään. Silloin minua ei myöskään kiinnosta siivoavatko muut. Liian tiukoista periaatteista on kuitenkin hyvä pystyä joustamaan, sillä turha nipotus suurperheessä aiheuttaa vain mielipahaa ja stressiä. Jos siivouksen jälkeinen siisteys kestää vain puoli tuntia, se on ihan ok.

Sain jostain käsiini kirjan nimeltä KonMari – Siivouksen elämänmullistava taika. Muistaakseni löysin sen kirjaston kierrätyshyllystä. Kirja oli suosittu noin vuosikymmen sitten, ja oikeastaan on hassua, että luin opuksen vasta nyt. Kirjan on kirjoittanut japanilainen Marie Kondo, joka on myös luonut KonMari -järjestelymetodin. Kirja sai minussa aikaan kahdenlaisia ajatuksia. Joitain asioita en aivan voinut allekirjoittaa, mutta löysin kirjasta myös hyviä ideoita, joista kerron seuraavaksi.

KonMarin kantava idea on tavaroiden läpi käyminen kategorioittain, ei huone kerrallaan. Tässä on järkeä, sillä huomasin, että kotoamme löytyy leluja sekä vaikkapa lautapelejä useasta eri huoneesta. Niiden valtavaa määrää ei ymmärrä, ennen kuin kantaa kaikki tiettyyn kategoriaan kuuluvat esineet samaan paikkaan. Toinen hyvä idea jonka kirjasta opin, on kysyä itseltään jokaisen esineen kohdalla, tuottaako se iloa. Jos esine ei tuota iloa, se tulee heittää pois. Kirjassa tosiaan puhuttiin pois heittämisestä, vaikka mieluummin annan itse tavaran eteenpäin, mikäli se tuottaa iloa jollekulle toiselle. Valitettavasti vastaan tulee myös tavaraa, jolle ainoa oikea osoite on roskis.

Kun siivousintoilija saa käsiinsä tällaisen teoksen, niin sehän on sitten menoa. Meiltä on viimeisten viikkojen aikana karsiutunut aika monta esinettä, jotka eivät tuota minulle iloa. Projektistani, jonka lunnollisesti nimesin “KonMariaksi” ovat kuitenkin hyötyneet erinäiset hyväntekeväisyyskohteet, sekä Tori.fi:n käyttäjät. Toisen roska on toisen aarre.

Välillä kirja melkein nauratti. Marie osasi niin osuvasti kuvailla asioita jotka meiltä kaikilta löytyvät kotoa. Yksi esimerkki on “komono”, eli laatikko, johon kertyy kaikkea epämääräistä (paristoja, kyniä, avaimia, sekalaisia pikkuesineitä). Niitähän riittää! Lisäksi kaikilta löytyy varmasti jostain “käärmeenpesä” eli valtava johtovyyhti. Suurin osa näistä johdoista kuuluu laitteille, joita kukaan ei ole käyttänyt yli 15 vuoteen.

Olen iloinen, että Kondo puhui myös lahjaksi saaduista tavaroista (tässä vaiheessa kaikki, jotka ovat joskus antaneet minulle lahjan, voivat lopettaa lukemisen). Tuntuu pahalta luopua jostain, jonka joku hyväsydäminen on antanut itselle lahjaksi. Eihän niin voi tehdä! Vai voiko? KonMarin mukaan lahjan antaja ei toivo, että lahjan saaja tuntee vastuuta ja velvollisuutta säilyttää saamaansa lahjaa hamaan tappiin asti. Eihän siinä tosiaan ole järkeä. Ikuista säilytystä eivät välttämättä myöskään jälkipolvet arvosta. Olen saattanut tämän tiedon myötä itsekin uskaltautua luopumaan jostain lahjaksi saamastani - vaikka kyllä se silti vähän kirpasee!

Kun perheessä on kolme lasta, vaihtuvien harrastusten, syntymäpäivien ja joulujen myötä voi huomata joutuneensa jonkinlaiseen tavarataivaaseen - tai -helvettiin. Kuten Marie Kondo sanoo, ihmiset eivät edes tiedosta mitä kaikkea he omistavat. Totta tämäkin. KonMarituksen myötä olen löytänyt mm. Windows 95 -ohjelmiston asennukseen tarkoitetun CD:n, valtavan määrän c-kasetteja, lihapullamuotin, täydellisen pyöreiden kananmunien paistoon tarkoitetut muotit, 20kg kirjoja joita en aio lukea, sekä ihan hirveän määrän valokuvia, joita en edes halua nähdä (sekä paperisia, että digikuvia).

Tavaroiden karsiminen tuntuu ihanan puhdistavalta. Mutta vielä se ei ole ohi, sillä projekti “KonMaria” jatkuu! :D

Kerrottakoon vielä lopuksi, että Marie K. ei suinkaan vaadi lukijaa pitämään kirjaa. Sen saa vapaasti KonMarittaa siinä vaiheessa kun se ei enää tuota iloa. :)

Photo: Taru Goyal (Unsplash)